30. Välituomiolle

On taas se aika vuodesta että lähdetään Meilahteen hattu kourassa anomaan jatkoaikaa. Ainahan tämä ahdistaa niin paljon että punkeaa uniin asti. Mutta tällä kertaa uskon jo etukäteen vahvasti että jatkoaikaa tulee. Fyysinen kunto lähes parasta mitä koskaan. Samoin pääkoppa. 

Kevään sairastelut ja pelot ohitettu. Onneksi olin tällä kertaa väärässä oireideni suhteen. Yöhikoilut ja kuumeet hävisivät kun tulehdukset lopulta saatiin jalasta pois. Ja klappikin alkoi kunnolla parantumaan reissun jälkeen. Nyt olen jo juossut pitkiä lenkkejä ilman kipuja. Kuin varsa kevätlaitumella. Ei ehkä niin lennokkaasti, mutta samalla innolla.

Mutta nyt siis labrat perjantaina ja Meikkuun maanantaina. Meikussa saa taas odotella käytävällä rentona kuin rautakanki. No, meneehän se jo rutiinilla, on sen verran kokemusta asiasta. Usko hyvään niin kova, että en edes valmistaudu siihen toiseen vaihtoehtoon mitenkään. Vai voiko siihen edes valmistautua mitenkään? Eipä kai. Tulee mitä tulee, asiaan kun ei voi itse vaikuttaa mitenkään. Antaa siis mennä omalla painollaan.

Maanantainahan se totuus sitten kuullaan. Tulta päin. Rinta kaarella.  Syksyä kohti...