26. Jatkoaika

Helpotus. Ja jonkinmoinen rauha taasen otsalohkossakin. Ja väsymyskin.  Siinä ne päällimmäiset tunteet juuri nyt, kun olen takaisin kotona Meilahden käynnin jälkeen. Tällä kertaa anomukseni jatkoaikaan hyväksyttiin lähes huomautuksitta. Toki vain puolen vuoden pätkästä on kyse. Mutta senkin koen olevan minulle jo ihan luksusta. Ihan koko kesä ilman letkuja ja piipittävää kesämorsianta. Ja ilman niitä sairaalan gourmeeruokia. Tämähän on kuin normaalia elämää eläisi.   

Takana pari viikkoa huonoa nukkumista ja ahdistusta. Ja ajoittain äreä ukko. Ja läjäpäin hämmentäviä öisiä uniseikkailuja. Mieli väsynyt, ja sen mukana ilmeisesti elimistökin reagoi. Tästä tuloksena silmässä kivulias värikalvon tulehdus. Silläkin on hiano nimi: Iriitti. Se on muuten autoimmuunisairaus. Ei siis ole mikään pöpö, kuten se tavissilmätulehdus. Vasen silmä kuin tomaatti, särkee, ei siedä valoa ja näkökenttä sumuinen.  Stressiä epäili lääkäri syyksi, tai jotain. Näin se palkittiin minun intensiivinen valmistautumiseni tähän päivään. Tuli palkinnoksi noin parin kuukauden lääkekuuri erilaisten lääketippojen ja silmärasvojen muodossa. Puolen tunnin välein  myrkkyjä silmään. Mutta eipä tämä nyt minua juurikaan haittaa. On kuitenkin vain ohimenevä juttu.

Kesä edessä. Ilman "kahleita". Nythän mä olen aikas varma että kesästä tulee hieno. Satoi tai paistoi. Ja takapihalle saadaan uusi terassi täydellä varustelulla. Tuo väkästellään koko perheen voimin. Voi sitä sählingin ja älämölön määrää. Ne kun ei ole hiljaisimmasta päästä nämä meidän pojat. Eikä kai isäkään....Sukuvika vissiin. Jipijipi. 

25. Ahistaa

Kevät parhaimmillaan. Ja kaamosajan ärripurri ukkokin talviluolastaan jo esiin kaivautunut. Se on kuulemma varma kevään merkki. Naapurikin tuli ihan ulos asti tätä männäviikonloppuna hämmästelemään. Olivat kai vähän epävarmoja kevään tulosta, ennenkuin bongasivat meidän takapihalla tiluksia mittailevan kalpean ukon. Olivat sitä mieltä, että västäräkkikään ei yllä tämän ennusmerkin tasolle. Huomiotavaa on myös se että tämä talvella hiljaksiin murahteleva otus, saattaa keväisin yltyä seuralliseksi, ja jopa puheliaaksi, ihmisten sitä lähestyessä. Heh. Kaikel viisii...
 
Energiaa ja intoa riittää taas moneen projektiin. Aivan kuten ennustinkin. Bjuikki kohta valmis, ja takapihan iso terassiremontti vain toteutusta vaille valmis. Samaan syssyyn laitetaan piharakennuskin uusiksi. Nyt sitä vain toivoo työrauhaa toteutukselle. Tuohon taitaakin loppukevät ja alkukesä mennä. Jos siis saan sen työrauhan...


Suunnitelmat kesään hyvinkin kirkaat. Ainoana pilvenä taivaalla vain se ensi viikon seuranta. Se kun on jo niin lähellä, että punkeaa väkisin uniin asti. Päivä päivältä enemmän. Se niin ahdistaa! Optimistin usko ja toivo siitä, että kaikki olisi kunnossa, on kova. Mutta se vanha tuttu, pikku perkele, taas huutelee muuta. Vihjailee, että joudun taas sen kylmäkiskoisen ja piipittävän morsiamen kainaloon...Ei helvata. Tuohon en lähde. Tai eihän sitä minulta kysytä. Ole koskaan kysytty. Tylsää.

Maanantaina siis verikokeeseen ja keskiviikkona kuulemaan tuomio. Jos hyvin menee sitähän saa taas puolivuotta lisää peliaikaa. Tämmöisistä puolen vuoden pätkistä sitä nyt loppuelämä rakentuu. Halusi tai ei.  Näillä pätkäsopimuksilla on tuo elämän suunnittelu hieman haastavampaa puuhaa. Kyllähän sitä paljon mieluummin tekisi "toistaiseksi voimassaolevaan" sopimuksen.  Taitaa se kuitenkin jäädä haaveeksi...

Taas edessä semmoinen pitkähkö viikko. Sitä kiroamaani odottelua. Onneksi tämä ukko toimii auringonvalolla. Ja sitähän taas riittää. Joten kyllä tämäkin taas kestetään. Vaikka väkisin. Nii.