Pahin pimeys ja kylmyys ohitettu. Kevät onkin joka vuosi vaan entistä hienompi asia. Taas on ukossa virtaa ja paluu harrastusten pariin on tehty. Kevät väkisinkin herättää talviunestaan paatuneimmankin talven inhoajan. Joku pessimisti voisi sanoa nyt, että kevät ei ole ihan vielä,... hitto...mutta onhan se, kun saa herätä valoisaan aamuun :)
Monen kuukauden tauon jälkeen on siis harrasteautonkin pariin voimaa riittänyt. Onkin ehkä piäni mahdollisuus, että saan sen ensi kesänä ajoon. Sitä kohti, naama rasvassa ja into piukeena.
Keväthuuman keskellä, yhä enenevässä määrin, nousee ajatuksiin se huhtikuun eka seuranta. Se kun ei missään tapauksessa ole läpihuutojuttu, eikä lopputuloksesta voi olla mitenkään varma. Mahdollisuudet kumpaankin tuomioon ovat edelleen olemassa. Todennäköisyyskään ei ole oikein kummankaan puolella. Joten, jos sanoisin, että ei asia huoleta, niin valehtelisin sujuvasti. Mutta en sano, ainakaan ääneen. On menneet tapahtumat tehneet tehtävänsä sen suhteen, että mitään ei pidä pitää varmana.
Kaivetaan tästäkin epävarmuudesta esiin se positiivinen asia. Se on se pieni oivallus, kun huomaa, taas pienen taantuman jälkeen, kuinka rajallista tämä aika täällä voikaan olla. Alkaa ne arjen perusasiatkin tuntua taas hienoilta jutuilta. Kotona kaikki hyvin, iso poikakin käy "kylässä" monta kertaa viikossa, keskimmäinenkin armeijasta lomalla ja pikkupojan elämää saa seurata ihan lähietäisyydeltä. Ihan joka päivä. Unohtamatta perheen vuhvutteja. On se vaan arkikin aika hienoa kun sen oikein oivaltaa.
Sitkeesti eteenpäin. Hetkestä nauttien.
